tiistai 27. elokuuta 2013

Kuontaloa kuntoon

Vihdoin sain uutta väriä hiuksiini! Tyvikasvua alko oleen jo iha reippahasti ja muutoinki hiuksissa oli yhtä jos toista sävyä ruskean ja mustan väliltä. Pitemmän aikaa kutkuttanu ajatus värjätä hiukset mustiksi ja aikasemmin kesällä otin varovaisen lähdön ja värjäsin sävyteshamppoolla. Totesin, että väri sopii ja tykkään siitä, joten tällä kertaa vedin sitten kunnolla kestovärit päähän.

Ostin töistä pari kappaletta Cameleon ns. halpisvärejä, kun niitä näytti muutaman displayn verran tulevan myyntiin. Harakkana olin heti ostamassa muutaman purkin.




Ja tässä kuontalossa kun tota hiusten pituutta jokseenki riittää, niin kaksi purkkia humahti päähän tosta vaan.


 


Takkutukka ennen värjäystä
 
Värjäyksen jälkeen, suoristettuna




Luspella ja Vilmalla on tänään ollu selkeesti vapaapäivä. Kumpikaan ei ole eväänsä liikuttanu, paitsi ruokakupin ja sängyn välillä, ja vähä asentoa vaihtanu. On toi rankkaa, toi kissan elämä kun koko aja tarttee nukkua! Ja jaksaa sitten yöllä taas riehua - jippii!







sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tuunausta

Tätini kävi eilen kylässä. Kyläilyn syynä oli, että opetan hänelle kuinka tekee itselleen meikin parin viikon päästä tuleviin isoveljeni häihin. En tiedä kumpi oli enemmän paniikissa - minä vai tätini. Kyllähän niitä meikin ohjauksia on muutama tullut aikasemminki tehtyä. Lopputulos oli silti kaikinpuolin erittäin hyvä. 

Lupasin tehdä myös geelikynnet. Tein perus ranskalaisen oman kynnen geelauksena, koska tätini on työnsä puolesta ei voi pitää kovin pitkiä tai huomiota herättäviä kynsiä. Eikä koskaan ollut mikään kynsilakkojen käyttäjä. Mutta ai että, kyllä näitä kynsiä ihasteltiin! :) 





perjantai 23. elokuuta 2013

Yllärisynttärit

Tänää vietetään ilta kaverin poikaystävän 25v. yllärisynttäreitä viettäen.Party, party! Ja hyvät viikonloput kaikille! :)



torstai 22. elokuuta 2013

Asiakas on aina oikeassa

EI MUUTEN OLE.

Avautuminen:

Tuli tänään todistettua useampaan kertaan, että 
a) miten ihmiset saadaa hulluiksi?
b) asiakkaat on aaseja
c) aasiakkaat ei osaa lukea

Tapaus a) miten ihmiset saadaan hulluiksi?
- Laittamalla kahvi ja sokeri tarjoukseen samaan aikaan.


Tapaus b) asiakkaat on aaseja
- Iloinen vanhempi pariskunta tulee kohti kassaa lähestulkoot käsikynkkää hypähdellen, ja juuri enne kassaa heille tulee dramaattinen "avioero". Miehellä on kädessä kahvipaketti, jonka maksaa ensin. Sen jälkeen vaimo tulee kassalle kahvipaketin ja muutaman muun tuotteen kanssa ja höpöttäen samalla kuinka "asutaan eri talouksissa" ja mies pakkaa tavaroita ostoskasseihin. Maksun jälkeen pariskunta lähtee jälleen käsikädessä kohti ulko-ovia onnellisesti yhdessä jutellen, kuinka sai myyjää kassalla höynäytettyä ostamalla samaan talouteen KAKSI kahvipakettia, vaikka tarjouksessa lukee YKSI paketti per talous. Huoh, ei me myyjät kuitenkaan ihan tyhmiä olla. Parhaimmassa tapauksessa samainen pariskunta tulee hetken päästä uudestaan samalla tyylillä, mutta meneekin eri kassalle. Tupla huoh. 

Ostakoot mun puolesta samaan talouteen kuuluvat ihmiset jokainen oma kahvipakettinsa, ei se mua liikuta, mutta onko pakko esittää siinä juuri enne kassaa se ainainen sama "viiden minuutin avioero"??


Tapaus c) aasiakkaat ei osaa lukea
-  Tapaus 1. 
Tarjouslapussa lukee 750g sokeria 0,79€/pussi max 3kpl/talous. Aasiakas tulee intopiukeena kassalle neljän yhden kilon sokeripussin kanssa myhäillen, kuinka sokeri on tarjouksessa. Ystävällisesti kassalla ilmoitan, että kyseinen tuote ei ole tarjouksessa oleva. Mitäs asiakas tähän tuumaa? Raivostuu, kuinka me myyjät harhaanjohdetaan ja huijataan ihmisiä. Krhmm.. Mainoslapussa hyllyn reunalla juuri kyseisen tuotteen kohdalla on selkeästi kirjotettu sokeri 750g 0,79€/pussi max 3kpl/talous, vielä värillisen kuvan kera. Ei voi olla niin sokee ihminen.

- Tapaus 2. 
Aasiakas tulee kassalle kahden 750g sokeripussin kanssa ja kirjaimellisesti sekoaa, kun loppusummaksi tulee eurokuusikymmentä (1,60) kaheksankymmenensentin (0,8) sijaan. Aasiakkaan mielestä tarjouslapussa lukee selkeästi 2kpl 750g sokeria 0,80€ hintaan. Missähän se sellane lappu meillä siellä on, kun KUKAAN ei aasiakkaan lisäksi sellaista ole nähny.


Kysyn mää vaan, miten hemmetin vaikeaa tarjouslapun lukeminen päivästä toiseen voi olla niiiin vaikeaa..??! Ja sitten vielä tekeytyy kassalla kaikkien nähden täysin pelleks.


Ja kaikki edellä mainitut tapaukset tapahtui tänään kuuden tunnin työpäiväni aikana. Kaikkien muiden kirjottamatta jääneiden tapauksien lisäksi.




maanantai 19. elokuuta 2013

Geelauksii

Tein tässä illalla uudet geelaukset kynsiin. Näistä uusista halusin reilusti pidemmät kuin edellisistä, ("mut ku mä haluuuuunnn...") mutta saas nährä kuinka tää likka pärjää kassalla näiden kanssa. Itseni tuntien joku kynsi on parin päivän päästä jo poikki. Lauantai aamunahan ne edelliset vielä oli hyvässä kunnossa. Jjjoooo...sitten tuli viikonloppu ja kaverin 25v. synttärit...se oli sit siinä; yhdestä kynnestä katkes jatke, toisesta lähti irti puolet geelauksesta ja kolmanteen tuli halkeama. Mä oon vaa niiiin hyvä! Näytti aika kamalilta, enkä jaksanu alkaa kolmee kynttä huoltaan, vaan tein sitten ihan uudet kerralla.





Samalla laitoin pariin paikkaan työhakemusta eteenpäin, josko tärppäis ja pääsis ihan oman alan töihin. Kun ei tää kassaneitinä oleminen ihan vastaa mun koulutustani, vaikka yritän siinä niin, niin, niin nättinä olla, ettäh..



Voi luaja, mitkä nakkisormet..huah..



torstai 15. elokuuta 2013

Sataa ja paistaa

Illalla oli ihana mennä nukkuun vesisateen kohinaan ja aamulla herätä, kun pisarat rapisteli ikkunalautaan. Aamu oli ihan syksyisen oloinen, viileän raikas, kun lähdin töihin kaheksan jäljestä. Mutta kyllähän se kesä alkaakin olla jo hiljaksii takana ja syksy tulee väistämättä. Ja se ruska! Odotan niin paljon sitä!




Kävin illansuussa pitkästä aikaa lenkillä, kun se aurinkokin sieltä sitten pilkahti taivaalle. Musiikit korviin ja menoks!







tiistai 13. elokuuta 2013

Kynsien geelausta

Jeijj, vihdoin se saapui! Virosta tilaamani paketti siis! Odotin eilen kuumeisesti koko päivän, koska tulee viestiä, että paketin saa hakea. Ja vihdoin klo 16.20 viesti saapui ja sillä samalla sekunnilla lähdin sitä hakemaan.


 Tilasin siis Virosta Mereneidiltä geelauksen alotuspaketin. Oon tätä pakettia havitellu viime kesästä asti, ja näin vuoden miettimisen jälkeen oli jo aika tilata se.



Kouluaikana tuli jo tehtyä useammat geelikynnet asiakkaille ja OPI:n koulutuskin käytyä. Koulussa ei kuitenkaan tehty jatkeita kynsiin, ainoastaan oman kynnen geelauksia, joten jatkeiden tekeminen oli uutta. Onnistuin kuitenkin omasta mielestä hyvin ensimmäisiksi kynsiksi.



En kuitenkaan halunnut tehdä kynsistä iha älypitkiä, kun elääkin tässä kuitenkin pitää. Ja tänään kuuden tunnin töissä olon jälkeen huomasin, että kassalla kun on, niin eipä kynnet juurikaa tästä pidemmät kannata edes olla. Kosketusnäyttöön kynnet kopsahteli vähä väliä ja muutama asiakaskin kysyi, mitä kopinaa kassakone oikein pitää... "Juu...tota, ne on mun kynnet vaa"




Seuraavat kynnet onnistuukin varmasti paremmin. Itselleen on kuiteski hankalampi tehdä, kuin jollekin toiselle.


maanantai 12. elokuuta 2013

Vapaapäivä

Tänään on ollut pitkästä aikaa oikeasti kunnon vapaapäivä. Ei tarvinnu tehdä tai mennä mitään pakollisia, saanu vaan olla..

Nukkua pitkään...

...rentoutua...

...herkutella...



...lisää herkuttelua...



...syödä hyvin... lopuista lätyistä tein ruokasia, jauhelihalla täytettyjä.


...ja sain vihdoin paketin postista, josta huomenna vaikka sitten lisää. Ihan koko päivää en siis ole ollut neljän seinän sisällä ;)

Huomenna aamusta jälleen töihin akut ladattuna.



lauantai 10. elokuuta 2013

Järjestelyä

Tänään töiden jälkeen oli vuorossa pientä siivoilua, tavaroiden uudelleen järjestystä ja pölyjen pyyhkimisiä. Tässä on ollut jo pitemmän aikaa (=muutamia viikkoja) prokkiksena saada PartyLiten yksi somiste - jonka nimeä en muista - turvaan ikkunalaudalta eli kissoilta, tuonne yhden hyllyn päälle. Somiste on viettänyt aikansa turvallisesti lattian rajassa tän ajan ja nyt vihdoin se on pyyhitty pölyistä ja kaikista kissan karvoista, ja on omalla, uudella ja turvallisella paikalla.




Samalla sai vanhaan pulloon upotettu valosarja takaisin valon kesän jälkeen. Tuo mukavasti valoa loppukesän hämärtyviin iltoihin.







Loppuillan voikin sitten rentoutua syöden hyvin ja katsellen elokuvaa :)



torstai 8. elokuuta 2013

*kurrr*

Tässä on muutama päivä kissojen osalta tehty tuttavuutta tiistaina Zooplussalta tulleeseen pakettiin. Vilma on varsinkin ihastunut kissanmintusta tehtyyn palloon. Normaalista kissanmintun lehdistä tehtyyn "jauhoon" neiti ei oikein reagoi, mutta tätä palloa on haisteltu, järsitty, nuoltu, hierottu ja vieritetty yötä päivää kolaten kaappien ovia ja jalkalistoja.












Lucifer - toisin sanoen Luspe - on ottanut etäisyyttä tähän ruskeaan vierivään möykkyyn, vaikka kissanmintusta muutoin kirjaimellisesti sekoaakin.

Paketin mukana tuli myös kaksi liikkuessaan vilkkuvaa valopalloa, jotka "lupaavat" aktivoida kissaa..no eipä nämä pallot juurikaan ole suosiota saaneet.. Ohimennen tassulla saatetaan vähä antaa vauhtia ja katsoa perään pää kallellaan, kun pallo vilkkuu. Mutta ehkä se tästä, kun niitä muutaman päivän vielä tutkiskellaan.

 






Iltapäivällä sain s-postiini viestiä yhdestä paketista, joka oli lähtenyt eilen Virosta kohti mun pientä yksiötäni, mutta siitä sitten enemmän kun saapuu perille! ;)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tästä se lähtee

Jonkin aikaa olen tästä blogin perustamisesta haaveillut ja nyt sain vihdoin sen aikaseksi. Aikasemminkin olen pitänyt kahta piirustus-blogia, mutta ne on jäänyt...ja niistä on jo aikaa. Katsotaan mitä tuleman pitää ja mistä kirjotellaan :)