Voihan kastemato!

Tutkimusten mukaan ei ole mitään merkitystä lotraako raskausaikana öljyjen ja voiteiden kanssa kuinka paljon vaan, niin silti niitä arpia saattaa tulla. Geeniperimän sen pitäs päättää, millai iho kestää tuon jalkapallon kasvun. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kosteutettu iho kestää paremmin venymisen ja antaa periksi, verrattuna kuivaan ja korppuseen ihoon. Ihan silläkin, koska omat kämmenselät menevät talvella jäätävän huonoon kuntoon! Kuivalla pakkaskelillä kun laittaa kädet nyrkkiin, niin voi lähes kuulla kun rystysten kohdalla iho repeää kahtia paperin lailla. 

Joten, hommasin hyvissä ajoin (varmaa rv 9) raskausarpien ehkäisyyn monien suosimaa Bio-oilia purkillisen. Bio-oilin ohjeissa on, että öljyä kannattaa alkaa käyttämään neljännellä raskauskuulla, eli pikasesti laskettuna (=pikasesti googlaamalla) rv 13-16. Aloitin käytön jo hitusen aiemmin. Purkki on ollut varsin riittoisa, mutta en osaa sanoa kuinka kauan tuo yksi puteli riittää, sillä hommasin Bio-oilin kaveriksi pari muuta putelia. 

Madaran pihlaja vartalovoin sekä vartaloöljyn. Tuota bobybutteria (vartalovoita) olen lähinnä käyttänyt jalkojen kuivaan ihoon, sillä öljy ei tunnu imeytyvän kunnolla niin kuivaan ihoon. Öljyä olen sitten käyttänyt masuun ja kylkiin. Tähän asti olen pystynyt iloitsemaan, etten näytä mahan kohdalta seepralta! Kunnes kolmisen viikkoa sitten kun käytiin miähen kanssa saunassa, ajattelin että katotaas vähä peilillä näkyykö mahassa tai kyljissä mitään jälkiä.

Meinasin jo hyppiä riemusta ja oli ihan voittaja olo... kunnes mä sen bongasin... tuon pienen kastemadon alun... Onneks tuolla kastemadolla on pituutta vain sellasen sentin verran ja jää housujen pännärin alle piiloon! Epäilen suuresti, että madon syntymä johtuu vajaan kahden viikon öljyttömyydestä. Sillä jouluna olimme porukoillani ja saunottua tuli monena päivänä, enkä tajunnut mitää öljypurkkia mukaan ottaa. Ja joulun jälkeen kotiuduttua odotti olkkarin remppa, jonka aikana ei jaksanut edes miettiä mitään massun kosteutusta, kun tavarat oli kaikki hujan hajan ja levällään. Joten olkoot sitten jatkossa muistutuksena kastemato mahassa.

Raskauden ajan ruokahimot

Ennen raskautta en ymmärtänyt mitä meinaa, kun puhutaan raskauden ajan ruokahimoista. Nyt tiedän. Sentään mitään tyyliin vaahtokarkkia dipattuna sinappiin -himoa ei ole tullut, ainakaan vielä. Mutta muutama pakkosaadanytheti-himo on tullut ihan normaaliin ruokaan. Se alkoi poppareista. Se vaan tuli, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pakko saada! Ja nyt heti! Mun onnekseni (tai lähinnä miähen onneks) tuo lähisiwa oli vielä auki. Yhdeksän jälkeen illalla niitä poppareita lähdettiin vielä hakemaan siwasta. 

Ensimmäisestä pussista miäs ei ehtiny saamaa yhtäkään, toisesta pussista (seuraavana iltana) tuo ehti saamaan jo pari popparia. Ja himo oli sillä selätetty pitkäksi aikaa. Sillä nyt vasta pari päivää sitten mikrotin yhden pussin poppareita pitkästä aikaa, eli sitten jostain syys-lokakuun...

Seuraava himon kohde oli suolakurkut. Ja nimenomaan amerikkalaiset. Muut ei kelvannu. Oltiin miähen kanssa kaupassa ja totesin, että tekee mieli suolakurkkuja, ihan perhanan paljo. Miäs totes, että tuskin niitä syöt kuitenkaan, kun vaan siivun tai pari, että turhaan ostat. Ostin kuitenkin, mutta pienen purkin. Ja se pieni purkki menikin sitten siinä yhen illan aikana. Niin, että en syö vai? (tosin pahoinvointi oli siihen aikaan aika messevä ja sain syötyä tosi huonosti yhtään mitään) Muutama purkki niitä suolakurkkuja siinä meni vajaan parin viikon aikana, enkä sen koommin ole niitä sitten enää syönytkää. 

Meinasi tuo himo silloin pahimpaan aikaan tehdä tepposet töissä. Olin laittamassa omia eväitäni jääkaappiin, kun oven avattua sieltä tulvahti niin täydellinen suolakurkun tuoksu nenään (mikä tää vihikoiran hajuaisti raskauden aikana oikein on?!). Sillä hetkellä teki mieli raivata kaappi tyhjäksi, ettiä ne hiivatin kurkut ja syödä pois (ja jättää pahottelulappu perään). Olin ihan vesi kielellä. Joku työkavereista oli tehnyt itselleen muutaman leivän evääksi, joiden päällä oli suolakurkkuja.

Meille tuli yhdessä vaiheessa harvoin mainoslehtiä, johtunee siitä, että meidän ulko-ovessa on osittain revitty irti "ei mainoksia, kiitos" tarra. Sen kerran kun mainoksia tuli, niin selasin ne läpi aika tarkkaan, ihan vaan sen takia kun ei tiennyt koska tulee seuraavan kerran. Kuitenkin, Citymarket mainosti appelsiineja ja verigreippejä euron kilohinnalla. Kummastakaan sitruksesta en niinkää piittaa (koska niiden kuoriminen on työn ja tuskan takana), mutta sen mainoksen nähtyä tuli jäätävä himo saada niitä. Seuraavana päivänä kannoin kotiin molempia vajaan parin kilon verran. Ja ne oli niiiin hyviä! Mutta oli siitä himosta jotain hyötyäkin, nimittäin löysin niistä hetkellisen helpotuksen jatkuvaan pahaan oloon ja närästykseen. Outoa oli se kun sitrushedelmien sanotaan vielä pahentavan närästystä. Itselläni se oli päinvastoin. Söin appelsiineja ja verigreippiä ihan kyllästymiseen saakka.

Nyt viimesin kohde on ollut kiivit. Ei kuitenkaan niin pahana kun aikasemmat himon kohteet. Ennenkuin syö sen yhden. Tekisi mieli syödä pussillinen lisää sen jälkeen. Olen kuitenkin pysytellyt kohtuudessa niissä, max kaksi kappaletta päivässä. Osittain ihan sen takia kun ovat aika allergisoivia (itselle tosin ei ole koskaan mitään ilmennyt, onneksi) ja toisekseen laittaa mahan toimiin aikaslailla.

Seuraavaa himon kohdetta odotellessa...

Leikkaa, liimaa, askartele

Käytiin miähen kanssa Ikeassa tuossa loppuvuodesta, kun puolisen vuotta sitä oltiin ensin puhuttu, että tarvis käydä. Että vaan puoli vuotta piti sitä "suunnitella", kun lopullinen päätös lähdöstä tehtiin noin viidessä minuutissa Jyskin hyllyjen välissä. Noh, ihan kaikkea tarvittavaa ei sillä reissulla hommattu, joten uusi käynti on tulossa vielä. Ja ennen muksun syntymää.

 Eniveis, katselin netistä Ikean sivuilta valokuvakehyksiä ohi mennen nopeasti ja yksi sieltä osui silmään, joka oli saatava! Ja ei kerta ollu hinnalla pilattu. Miten valokuvakehykset voiki maksaa niin perhanan paljon? Varsinkin vähä erityyliset... 

Kuitenkin, sain miäheltä hyväksynnän ja sit se oli mun! Tykkään kehyksistä, johon saa ängettyä monta kuvaa. Ajatus toteutukseen oli vähä erilainen, minkälainen siitä lopulta tuli valmiina. Yhtenä syynä oli se, että tulostimesta loppu musta värikasetti kesken homman... Mutta ehkä parempi näin, lopputuloksesta tykkäsin enemmän kuin mikä oli ajatuksissa.

Valmis!

Olkkarin räjäytys!

Kesällä tehtiin miähen viimesellä kesälomaviikolla makkariin pientä pintaremonttia, jossa maalattiin seinät uusiks. Samalla siinä katseltiin, että samaa hommaa voitas jatkaa olkkarin puolella sitten myöhempänä ajankohtana.

Ja nyt se ajankohta oli sopiva. Eli tuumasta toimeen ja olkkarin tyhjennys muihin huoneisiin. Keittiö oli niin täynnä tavaraa, että sinne sai mennä etuperin ja tulla takas takaperin. Ja makkarissa oli hetkellisesti luxusta katella 55" telkkaria suoraan sängystä, muutoin sielläkin oli sellaset satasen esteet ylitettävänä.

Ennen

Mutta tarkoitushan oli siis, että alotetaan remppa sitten tammikuussa...juuei. Alotettiin sitten juur ennen joulua - 20 päivä - kun muut siivoili, puunas, valmisti ruokia, ressas enemmän ja vähemmän joulusta, niin me revittiin hampaat irvessä tapettia irti! Oli meinaas se joulufiilis aika kadoksissa. Varsinkin kun entinen vatipää omistaja oli keksiny kivoja kikka kolmosia tehdessää ite pintaremppaa. Ensinnäkää se tapetti ei meinannu irrota seinästä millään, tajua millä ihmeen epoksiliimalla se oli ne tapetit seinää vetäny kiinni.

Kun sitten vihdoin sitä tapettia alko saamaan irti, niin pamahti esille se täydellinen ylläripylläri! Se vatipää oli ilmeisesti halunnu päästä helpolla ja jättäny vanhat tapetit seinään kiinni ja päättäny peittää seinässä olevat reiät laittamalla vanhan tapetin päälle kittiä! Joissain kohdissa sen kitin päällä oli vielä maaliakin. Betoniseinä, vanha tapetti, kitti ja uus tapetti, juuri näin! Ja kun ne kittipaikat ei ollu mitään viis senttiä kertaa viis, vaan isoimmat alueet mitä löyty oli lähestulkoo puol metriä kertaa noin metri. Pakkohan se kittiläjä oli pakko saada irti, kun alta pilkotti tapettia. Ei siihen päälle voinu mennä maalaan seinää. Neljättä päivää siinä meni, että saatiin seinät jonkilaisee kuntoo edes.

Mikä älynväläys!

 Meinas usko loppua kesken ja lähellä oli että olis soittanu jollekkin remppamiehelle hoitaa hommat loppuun. Tai räjäyttää sellanen pienen pieni atomipommi olkkarin keskellä. Aluks meitin piti maalata seinät, mutta näiden kivojen ylläreiden takia seinät olis tarvinnu paaaljon enemmän hommaa, kun mihin rahkeet riitti. 

Seiniin kertaalleen vedetty pohjamaali

Parvekeikkunan seinältä ei lopulta saatu edes sitä päällitapettia irti, jolloin tuli suunnitelmiin muutos - tapetoidaan. Päästään helpommalla. Hiottiin tapetin pinta pois, pohjamaalit seiniin, uudet tapetit seinään ja vahinko kiertään seuraavalle. Joulun yhtenä välipäivänä sitten tapetoitiin iskän ja miähen kanssa kolmistaan, yks päivä siinä menikin. 

Mutta nyt se on valmis!

Jälkeen

Äitiys, mitä se on?

Kun saimme tietää raskaudestani viime vuoden elokuussa kaikkien viiden raskaustestin näyttäessä plussaa ajatukset menivät laidasta laitaan. Päähän tulvahti liuta kysymyksiä, joihin en osannut vastata vaikka kuinka kävelin kämppää ympäri mutisten pissatikku kädessä ja samalla kirjottelin miähelle viestiä, että "nyt se plussa tuli!" 

Osaanko olla vanhempi? Olenko todellakin valmis äidiksi? Onko meillä tarjota tarpeeksi hyvä koti vauvalle? Pystynkö huolehtimaan sellaisesta pienestä ihmisestä? Osaanko edes? Mitäs nyt? Koska neuvolaan pitää soittaa? Koska kertoa muille? Entä mitä ne muut ajattelee?

 Vaikka olin lukenu netistä kaikenlaista, niin sillä hetkellä pää löi tyhjää. Vaikka päätin, ettei sillä ole merkitystä mitä ne muut ajattelee, eikä me eletä täällä sitä varten että muut voivat sanella mitä saa tehdä ja mitä ei. Pelko oli silti siitä, että joku tulee vielä mutiseen, että olemme olleet liian lyhyen aikaa yhdessä, eikä meidän arki tule onnistumaan pienen lapsen kanssa. Ihan varmasti tulee aluksi olemaan hieman hankalaa, kun kaikki on ihan uutta ja uuden opettelua. Mutta miettii kuinka paljon näitä pieniä ihmisiä syntyy koko ajan ja onhan meidän vanhemmatki meistä selvinnyt.

Laskettuun aikaan on vielä tovi, noin kolme kuukautta, joka tuntuu kovin kaukaiselta, mutta taaksepäin mietittynä näitä viikkoja ja kuukausia, aika on mennyt ihan hujauksessa! Päivä päivältä olen kuitenkin varmempi siitä, että isäksi tai äidiksi todellakin kasvetaan, siihen ei ole kukaan valmis. Olen kaikesta huolimatta onnellinen kasvavasta masustani, joka tuntuu tällä hetkellä jo hurjan isolta (olen siis verrattavissa valaaseen muutaman kuukauden päästä) ja se isopieni Mötti siellä on meille hyvinkin rakas jo. Haluan tarjota meidän pienelle hyvän ja rakastavan kodin, sekä olemaan kaikkine virheineni hyvä äiti.

kuvat googlesta

Isänpäivä

  Jäi marraskuussa täysin unholaan tehdä postaus tästä. Mutta paree nyt, kun ei olleskaa.

Tuo tuleva isukki kun pääsee viettämään ensimmäistä isänpäivää vasta vuoden lopulla, niin ajattelin jotenkin muistaa häntä jo vuotta aikasempaa pienesti. Kun äidit saavat äitiyspakkauksen, niin pitäähän iskän saada pienimuotoinen "isyyspakkaus". Oikeastaan sen äitiyspakkauksen nimen voisi muuttaa perhepakkaukseksi. Ja lähinnä se koko paketti tulee sen toukan ja koko perheen käyttöön. 

Tilasin netistä bodyn haluamalla tekstillä ja isänpäivään tuo I <3 Daddy tuntui sopivimmalta. Lindexiltä löysin vihdoin pitkän etsinnän jälkeen mum&dad sukat. Miten sitä haluamaansa ei ikinä löydä kun lähtee etsimällä etsimään, mutta kun ihan ohimennen katsot, niin varmasti löytyy?!

No tietysti isi maksaa. Vai?

Tietysti iskä tarvii tankkausta matkalla. Tosin nää tankkaukset on jo kulutettu!

Hengissä ollaan

Hitusen pitkäks venähtäneen hiljaiselon jälkeen taas täällä! Voin sanoa, että meni melkein kuukausi etten edes avannut oman blogini sivua, koska tiesin että mitään uutta siellä ei ole ja uuden kirjottaminen vaan jäi. Loppuvuosi oli mukamas niin kiireistä aikaa etten kerinnyt edes miettiä mitään postauksia. Nyt aattelin ottaa itestäni niskasta kiinni ja edes yrittää saada jotain aikaseks tänne, varsinkin nyt kun työsopimus loppui vuodenvaihteeseen. (aikaa pitäs olla toisinsanoen enemmän - ei vaa mun mielestä) Eli tässä on muutama kuukausi niin sanotusti työtöntä aikaa ennenkuin äippäloma alkaa maaliskuussa. Sen verran tässä on kuitenkin saatu aikaseksi, että vanhempainraha -ja äitiyspakkaushakemus lähti vihdoin viikonloppuna Kelaan. (sitä pakkausta odotellessa, iii!!)

Raskaustodistuksenki sain neuvolasta jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta taisi se tuossa pöydällä ja kalenterin välissä, ja ties missä pyöriä kolmatta viikkoa. On se joskus vaan niin vaikeeta räkästä kirjekuori kiinni ja viedä postilaatikkoon! Ja taisi se todistus olla hukassakin siinä välissä, nimittäin muiden tehdessä joulusiivousta ja joulua muutoinkin, niin me miähen kanssa revittiin hampaat irvessä meillä olkkarissa tapetteja irti, mutta siitä lisää vähä myöhemmin.

rv 20+6

Raskauskin alkaa olemaan hyvällä mallilla, ensimmäisten 18 viikon aikana se vessanpytty tuli varsin läheiseksi ja tukevaksi ystäväksi. Kun tuo pahoinvointi on nyt selätetty niin seuraavana ongelmana alkoi ilmetä mahan kasvaessa, että kui saamarin kankee ihmine voi olla! Siis sukkien laitto! Niin yksinkertanen asia ja niin vaikeeta. Pää punasena saa välillä ähertää sukkia jalkaan (sukkahousuista puhumattakaa) ja se olo sen jälkeen on kuin merinorsulla, joka viimesillä voimillaan repii ittensä rantaan niillä avuttoman pienillä räpylöillä. On meina deodorantin kestävyystesti lujilla! Mutta on tää potkupallomaha kaikesta huolimatta ihana! 

rv 27+4

 Tuossa yksi ilta laskeskelin, että aika liki 10 viikkoa sitten tunsin ensimmäiset kevyet liikkeet. Nyt ne on kaukana niistä kevyistä hipasuista, sillä aikamoista potkunyrkkeilyä tulee. Välillä tuntuu, että toi mötikkä haluaa väkisin tulla kyljestä läpi. Tuleva isukkikin on saanut osakseen näistä tirvasuista, kun erehty painaa päänsä tuohon massulle, niin johan tuli kunnon vastapalloo poskeen samantie. Marras-joulukuun vaihteessa kun oltiin rakenneultrassa, oli hauska seurata monitorista koska tuli potku alavatsaan, kun sen myös tunsi samalla. Samalla reissulla saatiin tietää, että meille on tulossa mahdollisesti vaaleanpunainen kääryle - tyttö!