Synnytyskertomus

Tarkotus oli kirjottaa synnytyskertomus jo aikaa sitten, mutta se jäi. Mutta tässä se nyt olis.

13.4.2015

Laskettu aika ohi kahdella päivällä ja käytiin neuvolassa miähen kanssa yhessä yliaikaskontrollissa, kun oli kotona kyseisen viikon talvilomalla. Neuvolassa käytiin läpi kaikki normijutut mitä aiemmilla neuvolakäynneillä, mutta saatiin aika yliaikasultraan äippäpolille kahdeksan päivän päähän.

21.4.2015

Yliaikasultraus. Neitokaisella kaikki kunnossa ja painoarvioks saatiin 3900g, eli ei mikään jättiläinen tulossa ja mahtuisi tulemaan alakautta ilman mitään sektioita. Äippäpoli käynnillä saatiin aika synnärille käynnistykseen.

23.4.2015

Synnärillä. Oltiin miähen kanssa varauduttu, että nyt vihdoin saadaan tytsi maailmaan ja jään sairaalaan samalla reissulla. Myös sairaalakassi oli pakattu valmiiks. No enpä jäänyt, siellä tutkittiin ja ultrattiin uudestaan ja todettiin, että neidillä kun on kaikki hyvin ja istukka toimii moitteettomasti, niin kotio vaan, ei tänään käynnistellä. Mutta käskettiin soittaa synnärille seuraavana päivänä, viimestää sitä seuraavana että millane tilanne synnärillä on ja onko tilaa. Miähen kanssa oltii molemmat iha suu pyöreenä, kun ymmärrettiin että kun saatiin aika käynnistykseen niin sillon myös laitetaan käyntiin. Mutta ei, kotio lähdettiin - hieman pettyneinä.

Rv 41+5

24.4.2015

Nukuttiin miähen kanssa aamulla pitkään, syötiin aamupalaa ja mietittiin kannattaako synnärille soittaa, kello näytti kuitenkin jo puoltapäivää. Päätin silti kokeilla onnea ja synnärin päästä toivotettiin tervetulleeksi synnyttämään vaa, tilaa on. Otettiin taas sairaalakassi mukaan ja lähdettiin ajeleen kohteeseen. Perillä päästiin heti saliin, koska tarkotus oli laittaa oksitosiinitippaan

käynnistykseen. Juuri ennenkun olin saamassa kanyylia käteeni, niin samainen lääkäri joka oli edellisenä päivänä passittanut meidät kotiin, tuli vielä tutkimaan uudestaan ja totesi, että ei laiteta tippaan, vaan ballonki, jonka jälkee voitas lähtee takas kotio ja tulla seuraavana päivänä takas. Katottii miähen kans toisiamme, että taasko meidät laitetaan ajaa takas kotio. Matkaa yhteen suuntaa oli kuitenki 55km

Noin klo 13.00

No, lääkäri asetti ballonkin paikoilleen jonka seurauksena alko välittömästi tulla supistuksia. Lääkäri lähti ja kätilö jäi seuraileen käyriä. Makasin käyrillä puolisen tuntia jonka jälkeen oltaisiin saatu lähteä kotiin, mutta pediltä noustessa holahti verta reisiä pitkin sen verra paljon, että kätilö totesi josko katsottaisii sitä kotiinlähtöä parin tunnin päästä uudestaan.

Supistuksia tuli säännöllisesti ja kätilö ilmotti että tuskin tässä kotiin sittenkää pääsen lähtee. Jossain vaiheessa sanoin miähelle, että tuntuu kuin ballonki olis lähteny pois paikoiltaan mutta kun meille ei sanottu muuta kun että se tulee itsestään pois kun on tehtävänsä tehnyt, joten annoin asian olla enkä siitä sen enempää maininnu kenellekkään. Supistuksetkin tuntui laantuvan iltaa kohden. Vuoro vaihtui ja yökätilö tuli esittelemään itsensä ja kyseli samalla ballonkista, jolloin vasta kerroin sen ehkä irronneen aikaa sitten jo. Kätilö tutki ja totesi, että on selvästi lähteny paikoiltaan ja otti vempeleen irti. Kello näytti lähemmäksi puolta yötä ja miäs passitettiin kotiin, sillä mut siirrettäisiin pois salista tarkkailuhuoneeseen. Mies lähti kotio nukkumaan ja itse jäin sairaalaan, vaikka yökätilö sanoi että periaatteessa olisin myös voinut lähteä kun supistuksetkin oli laantunu.

Ehdin pari tuntia nukkua, kun supistukset tuli takasin ja sellasella voimalla että heräsin niihin. Jonkun pari tuntia sinnittelin ja nukahtelin supistuksien välissä, kunnes supistukset repi selkään etten saanut enää nukuttua. Soitin kelloa ja sain kipupiikin olkapäähän. Lääkkeen alkaessa vaikuttaa tuntu kuin olisin ollut ihan pöllyssä ja supistukset oli siedettävän tuntuset ja nukahdin.

Lääke vaikutti parin tunnin ajan ja heräsin taas älyttömän kipeisiin supistuksiin ja oli pakko nousta ylös, kävelin ympäri huonetta ja välillä keinutella lantioo tai heijailin keinutuolissa. Soitin kello josko kipuihin olis saanut jotain apua ja ilmeisesti olin sen verran tuskaisen näkönen että kätilö päätti tutkia kohdunsuun - 4 senttiä auki.

Sain lämpöpussin ja jumppapallon, niillä pärjäsin jonki aikaa kunnes selkää repi niin paljon ettei mikään asento ollut hyvä, ei paikallaan olo eikä liikkeellä. Supistuksia tuli 3-4 minuutin välein ja järkyttävällä voimalla. Lopulta oksensin ja itkin pelkästä kivusta. Jossain vaiheessa vuorokin taas vaihtui ja uusi kätilö tuli ja ehdotti ilokaasua kipuihin.

Klo 7.40

Sain soittaa miähelle että hän saisi tulla jo seuraksi, kun mut siirrettäisiin saliin. Höngin kaasua ja kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutetta. Kelpas! Sattui niin paljon, eikä ilokaasusta yksinään ollu enempää apua. Lääkäri tutki - liki 6 senttiä auki ja laittoi puudutteen.

Klo 9.15

Puudute alko vaikuttaan ja mieskin saapui perille. 

Klo 9.35

Supistukset alko tuntuun taas enemmän ja puudutteen lisänä otin ilokaasua. Samoihin aikoihin alettiin valmistella epiduraalia varten ja noin kello 10.30 sen sain, jonka jälkeen olo oli ihan toinen. Ihana autuus! Jonkin aikaa nukuinki epiduraalin jälkeen. 

Klo 13.00

Supistukset tuntuu enemmän, eikä pystyasennossa ja liikkeellä olo auta. Saan toisen annoksen epiduraalia ja samalla kun kätilö laittaa mua käyrille, niin sanoo että iho tuntuu kovin lämpöseltä ja lykkää kuumemittarin kainaloon - kuumetta 38.2. Nice. Kuumehan tästä puuttukin. Saan antibioottitipan. Lapsivettäkin lorahtaa hieman, mutta korkealta.

Noin klo 15.00

Saan vielä kolmannen annoksen epiduraalia ja kohdunsuu auki liki 9 senttiä.

Klo 16.20

Epiduraali auttaa hyvin ja supistukset tuntuu pelkästään paineentunteena. Kohdunsuu täysin auki, mutta varsinaista ponnistustarvetta ei ole, joten odotellaan. Kuumekkin nousee 38.8 asteeseen. Kätilö alkaa laittaa tavaroita valmiiks, opastaa harjotusponnistuksia ja pian tulee ponnistustarve.

Klo 17.25

Meille syntyy täydellinen kymmenen pisteen tyttö!

Kaikkinees synnytys on merkattu kestäneeksi 15h 35min. Synnytys ei lopulta ollut edes niin paha mitä olin kuvitellut, vaikka oli kestoltaan pitkä. Varsinkaan ponnistusvaihe, se oli ihan piece of cake verrattuna aamuyön supistuksiin ennenkuin sain epiduraalin. Sekä mulla on edelleen ja varmaan ikuisesti hukassa mitä kaikkee on tapahtunu aamuyöstä 5-6 aikaa siihen kun sain epiduraalin. En yksinkertasesti muista siltä kivulta kaikkea.