perjantai 29. tammikuuta 2016

Hiusprojekti part 2

Nyt olis toinen käsittely hiuksiin tehty! Sama homma kun viimeks, yks vaalennus, vaalennuspesu, tyven värjäys ja taitto. Alkaa olla jo aikas kivan väriset ja vaaleat!

Ennen käsittelyä

Siinä välissä

Ja jälkeen

maanantai 25. tammikuuta 2016

Venla 9kk

Aiemmat 1kk, 2kk, 3kk, 4kk, 5kk, 6kk, 7kk ja 8kk

Yhdeksän kuukauden iässä Venla:

Ryömii! Kahden kuukauden pakittamisen ja pyörimisen jälkeen honas, että eteenpäinki pääsee.

Ymmärtää ei-sanan, mutta se kuullaan valikoivasti. Joskus hätääntyy (/pelästyy), jos huomataan ihan viime tingassa että jokin kuulumaton on menossa suuhun ja se sanotaan vähä kovemmalla äänellä, tai protestoi kiukkuitkulla. 
Kaipaa syliä ja läheisyyttä. Nyt kun on päästy liikkumisen vauhtiin ei Venlaa tarvi kantaa kotona koko aikaa vaan ryömii perässä, niin nyt Venla saattaakin yhtäkkiä nyhtää housunlahkeesta tai lattialla istuessa yrittää kiivetä syliin. 

Juttelee, komentaa ja supattelee paljon leluillensa, mutta myös muutoinki.

Heiluttaa. Mutta sitä tapahtuu vielä tositosi harvoin. 

Tykkää äänekkäistä, kolisevista, rapisevista ja helisevistä leluista.
Toimii imurina. Kerää kaikki pienet roskat etusormi ojossa, tutkii ja laittaa suuhunsa (ellei ehditä kieltään tai estään).


torstai 21. tammikuuta 2016

Baby shower

Piti tehdä tästä jo päivitys alkuviikosta heti, mutta maanantaina kun tultiin päivällä Venlan kanssa vaunulenkiltä kotio, olo oli jotenkin iha höntti ja jaksamaton. Miähen tullessa kotio mittasin lämmön ihan vaan tarkistaakseni, etten nyt kipeeks ole tulossa. Ja tadaa! Tosta noin vaan oli kuume noussu. Sen verran lämpöö tässä viikolla ollu, että on ollut pakko ottaa iisisti. Mutta eipä tässä kyl oikeen ole edes jaksanu tehdä mitään - vuoroin palellu ja hikoillu kuin pieni sika. Nyt aletaa kuitenki olee jo voiton puolella - ainakin toivon ja luulen niin...
Mutta niin siihen päivitykseen. Vietettiin isoveljen vaimon baby showereita viime viikonloppuna, väriteemana oli minttu ja persikka, joka näkyi koristeluissa ja tarjottavissa. Meiltä vietiin tulevalle Bebelle neutraalia vaatekertaa, kun ei aivan täysi varmuus sukupuolesta ole. Paketoinnissa oli mukana yksi pari lisäkäsiä häärämässä, maistelemassa, ryttäämässä ja tutkimassa. Ei niin avulias käsipari, haha.

torstai 14. tammikuuta 2016

Äitiysloman loppuko?

Hieman reilun vuoden verran olen ollut kotona ja äitiyslomalla kymmenen kuukauden ajan. Ja nyt äitiyslomani tai Kelan mukaan virallisesti tämän hetkinen "lomani" - vanhempainvapaani - loppuu parin päivän päästä, lauantaina, 16. päivä. Tosin töihin en ole palaamassa, vaan jatkan kotihoidon tuella. Eikä kyllä olis edes työpaikkaa mihin palata, sillä en halunnut että silloista määräaikaista sopimustani oltaisiin jatkettu enää. Syitä en nyt ala luettelemaan sen enempää. Olisi kylläkin tosi outoa, että jos se työpaikka olisi ja sinne tarvitsisi nyt palata, sekä laittaa Venla päivähoitoon. 
 Tuo pieni ihminen, joka ei ole vielä edes yhdeksää kuukautta vanha, vierastaa joitakin ihmisiä ihan kamalan paljon, oppinut muutama päivä sitten vasta ryömimään eteenpäin ja joka on mun perään ihan hirveesti. Laittaa nyt sellainen hoitoon, joka huutaa perään pelkästään jos ja kun katoan nurkan taakse. Ei tulisi kuuloonkaan. Ja lisäksi haluan, että ne ensimmäiset askeleet tai sanat koettaisiin kotona, eikä jossain muualla ja tyyliin Venlaa hoidosta hakiessa meille ilmotettaisiin että tänään sen eka sana tai askel tuli.
Joillain ei kuitenkaan ole mahdollisuutta jäädä kotiin lapsen kanssa äitiysloman loputtua. Jotkut eivät edes halua jäädä ja palaavat mahdollisimman nopeasti takaisin töihin. Ja joillain yrittäjillä ei juurikaan ole mahdollisuutta edes äitiyslomaan. On siis kiva, että saan jäädä Venlan kanssa kotiin vauva-arkeileen. Vaikka se päivä vielä koittaa, että Venla tarvii viedä päivähoitoon, mutta ei vielä, onneksi.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Pienen pienet sormet ja varpaat

Tilasin Lastentarvike.fi:stä Venlalle sekä neidin helmikuun lopussa syntyvälle toiselle tulevalle serkulle paketin, johon saa painaa käden tai jalan kuvan, tai halutessaan molemmat. Laitettiin tämä paketti pikku Beben vanhemmille joulupakettiin, saavat sitten painaa jäljen kun pieni ihminen syntyy. Olisin halunnu Venlan käden ja jalan kuvan päästä painattaa jo aikasemmin, mutta en saanut aikaseks hommata sellasta pakettia. Omat vanhempani ovat myös tehneet samanlaiset kipsivalokset meistä kolmesta sisaruksesta pienenä.
Paketissa oli selkeät ohjeet. Vaivaa massaa 30 sekunnin ajan, niin että se lämpiää ja pehmenee. Sen jälkeen vaan massa levitetään ja tasotetaan peltirasiaan ja painetaan sen pikku ihmisen käden ja jalan jäljet. Massa kuivuu viiden päivän aikana, mutta kantta ei kuivumisen aikana saa laittaa paikoilleen. Venla seurasi tarkasti ja uteliaana, kun muovasin ja tasottelin massaa peltirasiaan.
Sitten painettiin ensin käden kuva.
Ja heti perään jalan.
 Ja valmis!
 

perjantai 8. tammikuuta 2016

Iho-ongelma

Venlan ollessa vähä yli puolivuotias, huomasin Venlan toisessa käsivarressa pienen kuivan läiskän. Ajattelin ihon reagoivan pesuaineesta tai niistä silloisista muutamista pakkaspäivistä, joten annoin asian olla ja välillä iltaisin yökkäriä vaihtaessa sipasin kuivaan läiskään hoitovoidetta. Jonkin ajan päästä huomasin, että läiskä olikin vähä suurentunu ja aloin laittaa säännöllisesti joka päivä voiteen kuivaan kohtaan. Hoitovoide ei kuitenkaan tuntunu auttavan yhtää, joten ajattelin että kyllä bepanthen ainaki hoitaa homman. Ei auttanu. Kokeiltiin hoitoöljyä ja käsivoidetta joka pelastaa talvisin omat käteni (kädenselän iho huutaa pakkasilla hoosiannaa ja nyrkkiin puristaessa rystysten kohdalta iho suurinpiirtein repeää). Kuiva läiskä levisi säännöllisistä voiteluista ja eri voiteiden kokeiluista huolimatta. Lisäksi leukaan, mahaan ja toiseenki käteen alkoi ilmetä pientä läiskän tynkää. 
 Yhtenä päivänä surffailin puhelimella netissä ja vastaan tuli voide, jota voisi Venlalla kokeilla. Käytiin tuubi hakemassa apteekista ja alotettiin voiteleen säännöllisesti kaksi kertaa päivässä Venlan kädet. Voide auttoi ja toisesta kädestä kuiva läiskä alkoi hälvetä ja minä hypin innosta riemuten, että löydettiin nopeasti voide joka auttoi. Siinä sitten tuli sopivasti kahdeksankuis lääkärineuvola, jossa pääsin kysyyn Venlan lääkäriltä onko ihottuma atooppista ihottumaa. Miähellä kun on lapsena ollut atooppista ihottumaa ja kulkee geeniperimänä. Ja oman kosmetologi opiskeluiden aikana jouduin opettelemaan näitä erilaisia "ihotauteja", joten olin melko varma, että atooppista se on. Lääkäri kuitenkin totesi, että se ei ole ollenkaa atooppista. On vaan kuiva iho.  Kotimatkalla jäin miettiin, että ei Venla kyllä kuivaa ihoa ole nähnykkään, ainoastaan ne muutamat läiskät on kuivia ja jokaisella neuvolakäynnillä on kuitenkin kehuttu kuinka pehmeä ja siisti Venlan iho on. 
Sitten koitti viikonloppu ja seurasin Venlaa lauantai illan, kuinka nyhtää koko ajan paitaansa ja oli oudon kärttynen. Kuvittelin, että on vaan väsyny ja aloin normaalia aikasempaa tekeen iltatoimia - vaihtaan vaippaa ja yökkäriä päälle, jotta Venla pääsee nukkuun hitusen aiemmin jo. Siinä kun otin Venlalta paitaa pois päältä, niin olin aivan kauhistunu! Molempien käsivarsien läiskät, jotka oltiin saatu voiteella hyvään kuntoon olikin helakan punaset täynnä pientä näppyä, ja toinen käsi vähän eritti märkää. Mahaan oli ilmestyny toinenkin läikkä, sekä kyljen ja selän puolella oli siellä täällä punasia näppyjä. Siinä vaiheessa kirosin neuvolalääkärin mielessäni, että ei mukamas ole atooppista ihottumaa! Että ei ihme, jos Venla nyhti paitaansa, kun kerta näppylät ja laikut kutitti ja ärsytti. 

Voitelin Venlan pariin kertaa päästä varpaisiin ja lisäksi pahimpiin kohtiin laitoin hydrokortisonia, jonka sattumalta -ja onneksi löysin meiltä. Hydrokortisoni auttoi yön aikana, eikä aamulla laikut olleet enää punaset ja näyttivät on paremmilta. Varattiin Venlalle lääkäriin aika, jossa meidät otettiin tosissaan ja saatiin atooppiselle iholle voide sekä lisää hydrokortisonia kuureina käytettäväksi, jotta ihottuma saadaan kuriin ja hoidettua ennen kuin menee yhtään pahemmaks. Nyt iho alkaa näyttään taas paremmalta.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Hiusprojekti part 1

Laitoin lokakuun lopulla viestiä kampaaja ystävälleni, olisiko aivan mahdoton tehtävä saada kuontalooni jotain vaihtelua värin suhteen. Laitoin kuvan kera millaista väriä haluaisin hiuksiini. Tyvestä ruskea (lähellä omaa hiusten väriä, jotta ei tarvis olla koko aikaa värjäämässä tyvee pois), joka lähtee vaaleneen latvoja kohden. Ei raitoja tai liukuvärjäystä, vaan luonnollisesti sekottaa ruskean ja vaalean rajan keskenään. Aikamme sitä värjäystä suunniteltiin ja joulukuun alussa päästiin projekti alottaan.

Lähtötilanne oli tämä; muutamaa kuukautta vajaa kuus vuotta sitten värjätty blondista tummanruskeaan ja siitä viimeset kaks vuotta värjätty mustaks. Sekä siinä välissä yks liukuvärjäys. Tyvikasvua oli sellatet viitisen senttiä, elokuussa oli edellisen kerran tyvi värjätty (neljä kuukautta tyvi värjäämättä).
Ekan käsittelykerran, eli yhden vaalennuspesun, vaalennuksen, tyvin värjäyksen ja taiton jälkeen tulos on tämä. Päältä tumman ruskeat, josta vaalenee punertaviks ja latvat suhteellisen vaaleat. Musta väri oli varsin tiukassa, varsinkin päältä, kun tyveä värjätessä vedetty vähän matkaa aina vanhan värin päälle.

Värjäyksen yhteydessä tehtiin hiuksiini Niophlex hoito, jolla suojataan hiusta värjäyksen aikana. Ja tuon kaiken värjäyksen ja pesujen jälkeen hiukset ei todellakaan tuntunu siltä, että niihin olisi jotain värikäsittelyä tehty. Saati vielä vaalennusta! Odotin, että kuontaloni on kauttaaltaan kirkuvan oranssi ja kuivaa kun heinä, mutta taiton jälkeen muuttu ihan kivan väriseks, vaikka hiukan laikukas ja monivärinen onki.
Nyt onkin ollut hiusöljyjen ja tehohoidon tehokasta käyttöä, jotta tukka olis päässä vielä parin seuraavan värikäsittelyiden jälkeenki. Uusi vaalennuskerta pitäisikin tässä piakkoin tehdä. Siitä lisää sitten.