sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Vanessa 6kk

Edelliset 1kk, 2kk, 3kk, 4kk ja 5kk


Kuuden kuukauden iässä Vanessa:

Istuu. Tosin heijasteet puuttuu, joten keskittymisen herpaantuessa kippaa nurin, joten vahtimatta tyttöä ei voi jättää istumaan.

On löytänyt jalkansa. Niitä tuijotetaan ja tutkitaan välillä ilmeellä "mitkäs ihmeen ulokkeet nää on?"


Tunkee kaiken suuhunsa. Siis ihan kaiken.

Syö kiinteitä.

Korkannut ensimmäisen kuumeensa.


Ottaa lunkisti, eikä juurikaan liiku muutakuin pyörähtämällä vattalleen ja siitä hiukan akselinsa ympäri. Paitsi pinniksessä hyörii ja pyörii lakanat ja peitot solmuun.

Pussatessa poskelle yrittää toisinaan pussata takaisin. Ja se on yleensä varsin märkä pusu.





perjantai 28. heinäkuuta 2017

Hetkiä kun toivot ettei lapsesi osaa puhua

Tapaus kaupassa

Venla oli juuri muutamia päiviä aiemmin oppinut sanan "apua". Olin sitten Prismassa likkojen kanssa vaunuilla liikenteessä ja koko sen kauppareissun ajan Venla toitotti sanaa "apua". Ja ei mitenkään hiljaa kuiskaten, vaan niin että koko Prisma raikui. Ja mielellään vielä jokaisen vastaantulevan mamman ja papparaisen kohdalla. Osa ihmisistä naureskeli, mutta osa katsoi sillä silmällä, että mistä sen lapsen olen pöllinyt kun pyytää apua. Tai onko sillä oikeasti jokin hätä. Yritin monta Venlalle sanoa, että sano vaikka 'hei' tai 'moi' - ei, 'apua' vaan raikui! Korvat punasen helottavina tein ostokset pikapikaa ja tietysti kaupasta ulos päästessä likka hiljeni. Ei sanan sanaakaan sen jälkeen. Tosi kiva.

Tapaus kotona

Venla ei osannut sanoa vielä pissa, joten aina kun tuli pissa tai kakka, niin sanoi aina kakka. Tein kotona ripsipidennyksiä henkilölle, joka ei ollut entuudestaan tuttu. Venla siinä sitten teki kakat vaippaan ja ilmotti siitä kyllä varsin hyvin. "Kakka, kakka, kakka. Äiti, kakka. Kakka. Oooho. Kakka. Tää. Kakka. Isi. Äiti. Kakka!" Miäs oli laittamassa Vanessaa nukkuun, eikä pystyny heti vaippaa vaihtaan, eli Venla ehti hyvän tovin toitottaa sanaa 'kakka'. Ripsiasiakkaalla ei kestänyt pitkäänkää pokka, kun yksi varsin pahalta haiseva peikkotyttö seisoo vieressä ja silmät kirkkaina toitottaa tosissaan mulle, että nyt tuli kakka. Ei jääny epäselväks, että mikä tuli. Että on ainakin toi vessasanasto hallussa, jos ei muuta.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Kiinteisiin tutustuminen

Vanessan kohdalla imetys on sujunu heti alusta asti, toisin kuin Venlan imetystaipaleen kohdalla tuli vastaan ongelmia heti alussa. Maito ei noussut kunnolla heti ja lisämaitoa annettiin muutamaan kertaan, sekä - rinnanpään ollessa liian matala, Venla ei saanut kunnolla otetta. Alkuun jouduttiinki käyttään rintakumia, jonka kanssa imetys olikin yhtä säheltämistä välillä. Ja ne tissilakkoilut, niitä tuli tasaseen tahtiin ja pisin kesti kaksi viikkoo! Vanessa onkin ollu alusta saakka täysin tissiposki, pullosta ei suostunu alkuun ottaan yhtään, saati niin että minä sen pullon olisin tyrkänny tytön suuhun. Enkä voinu olla edes samassa huoneessa näköyhteydessä, koska maitobaari. Nyt pikku hiljaa on suostunu pullosta juomaan, mutta välillä hanttaa vastaan. Mutta ehkä parempi näin, ettei opikaan siihe pulloon, koska nokkamuki otetaan kuitenkin pian käyttöön.
 Vanessan kanssa imetys kun on sujunu sen verran hyvin, että aloin miettiä kokeilevani puolen vuoden täysimetystä. Sittemmin aloinki miettiä, että mennään lapsen ehdoilla ja odotellaan kun neiti alkaa näyttään valmiuden merkkejä kiinteisiin - istuu tukevasti syöttötuolissa ja kiinnostuu muiden syömästä ruuasta. Tasan viiden kuukauden annettinki ekat sosemaistit. Olikin miettimistä miten homma taas alotettiinki, vaikka edellisestä sosekaudesta on vain vajaa kaksi vuotta! Yhtään ei auttanu se, että suosituksetkin on ehtiny muuttua siinä välissä.
Alotettiin maistelut bataatilla. Se sai aikaan irvistelyt ja yökkäilyt. Ilme oli sellane "sä et mutsi oo tosissas!". Nyt ollaan kohta kuukauden verran maisteltu ja annoskokoakin hiukan suurennettu ja niitä syödään 2-3 kertaa päivässä. Lounas, välipala ja iltapuuro. Uuden maun kohdalla aina irvistellään ja pidetään suu tiukasti supussa parin lusikallisen jälkeen. Seuraavalla kerralla maisteltu maku uppoaakin paremmin - yleensä, haha! Mutta selkeästi tytöllä on kiinnostusta (muiden) ruokaan ja ilahtuu aina kulhon ja lusikan nähdessään. Kunhan otteet vähä varmistuu ja sihtikurkku helpottaa, niin kokeillaan myös sormiruokailua. Nyt sitä on jo testattu hiukan maissinaksujen ja kurkun kanssa. Tästä on hyvä jatkaa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Värjäyksiä

Venlan vauva-ajalta jäi muutamia bodeja ja housuja käyttämättä, kun värit ei hivelly omaa silmää sitten yhtään. Ne kulki yleensä varan varavaatteina ja harvemmin joutu niitä käyttään. Ennen kuin Vanessa syntyi ja tsekkasin Venlalta jääneet vaatteet, niin ne samat värioksennus vaatteet tuli jälleen vastaan. Laitoin ne sivuun sillä ajatuksella, että annan ne eteenpäin jollekkin joka niistä tykkäisi.
Yhtenä iltana sitten lueskelin blogeja ja siellä yhdessä tuli vastaan postaus, jossa näitä värioksennus vauvan vaatteita oli värjätty. Johan mulla lampussa välähti valo sillon. Tuumailin, etten hanki väriainetta kaupasta ennen kuin muksu on syntyny, jos olisikin tullut poika. Jottei poitsun tarvitsis kulkea pinkeissä kledjuissa. Vanessan syntymän jälkeen hommasin sitten väriaineet fuksian ja violetin väreissä. Keräsin vaatteita, joissa värit ei natsannu tai oli muuten vaan jo haalistunu tai värjääntyny soseruokailuista. Uutta väriä sai pintaan myös pari kylpypyyhettä ja valkoset peppupyyhkeet, jotka oli lähinnä jo harmahtavia ja kauttaaltaan sinapin keltasissa länteissä. Syteen tai saveen, halusin kokeilla millasia värjäystuloksista tulee. 

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Vanessa 5kk

Edelliset 1kk, 2kk, 3kk ja 4kk

Viiden kuukauden iässä Vanessa:

Nauraa. Isosiskon toilailut on ilmeisesti hauskimpia, sillä Venla saa Vanessan helpoiten nauraa.
Kääntyy molemmin puolin vattalleen, mutta oikea puoli sujuu tost noi vaa. Vasemman kautta on pyörähtäny vaan muutamia kertoja.

Juttelee kovin. Leluille kerrotaan jos jonkinmoista tarinaa. Mutta enemmänki likka kuulostaa pieneltä karhunpennulta. Sellasta örinää ja murinaa pitää.
Vaihtaa lelun kädestä toiseen. Välillä tosin lelu kopsahtaa nenään tai tippuu lattialle.

Haluaisi kovin istua. Sylissä tulee parku jos pitää yhtäänkä makuuasennossa, edes takakenossa. Pitäisi saada istua koko ajan.
Maistellu ekat soseet. Ilmeet oli sen näkösiä, että mölölinjalla likka vois elää koko ikänsä.

Liikkuu hieman kellomaisesti napansa ympäri lattialla vattallaan.