maanantai 20. marraskuuta 2017

Lenssua toisen perään..

Saisi tulla jo ne kunnon pakkaset tai jopa se kevät ja alkaisi ilmat lämmetä. Yli kuukauden ajan meillä on lenssu kiertänyt vuoronperään seuraavalle. Heti lokakuun puolen välin tienoilla, kun ilmat alkoi viilentyä. Likat on lähinnä toinen toiselleen sitä pyöritellyt, mutta välillä on käynyt pyörähtämässä myös mulla tai miähellä. Kaiken kukkuraksi molemmat tytöt saivat silmätulehduksen. Venlalla onneksi oli vasta alkava tulehdus ja ab-tipoilla saatiin nopeasti se kuriin. Vanessan kohdalla tulehdus kehkeytyi nopeasti ärhäkäksi, ettei meinannut alkaa millään parantua ja tulehdus tarttui myös toiseen silmään. Nyt silmät alkaa olla jo lähes parantuneet ja viimeiset tipat laitetaan varmaankin keskiviikkona. Itse olen ollut noin viikon verran kipeänä, eikä tervettä päivää tunnu hetkeen vielä näkyvän. Miäskin viikonloppuna hieman valitteli lenssun tuloa. 
Ahkeraa käsien pesua, pyyhkeiden ja lakanoiden tiuhaa vaihtamista ja pesua tässä harrastettu, mutta ei tunnu auttavan. Odotan kuin viimeistä päivää niitä kunnon paukkupakkasia, että saa patjat, peitot ja tyynyt ulos pakkaseen, josko pöpöt hiukan saisi kyytiä ja loppuisi tämä sairastelukierre. Sen verran tässä miähen kanssa ollaan tästä löydetty jotain positiivista, että kun likkojen päiväkotiura joskus alkaa, niin pitäisi ainakin vastustuskykyä olla!

Ei kommentteja: